XV Paholainen

toksisuus, häpeä, paheet

Perkele! Kas, Paholainenhan se siinä päätähtenä perisuomalaisessa voimasanassa. Paholainen on kuin kiroilu. Oikein käytettynä se tuo pontta ja särmää sanomaan, mutta solvauksina kirosanojen tarkoitus on tietenkin satuttaa.

Paholaisessa kaidalta polulta on poikettu paheiden tielle. Mutta mikä ihan oikeasti on paheellista? Ovatko seitsemän kuolemansyntiä – ylpeys, ahneus, himo, kateus, ylensyönti, viha ja laiskuus – aina edes objektiivisesti väärin? Kulttuurimme nimittäin demonisoi harmittomiakin asioita. Naisen himolle näin on tehty kautta aikain. Moni sättii itseään laiskuudesta, sillä meille toitotetaan, että pitäisi aina tehdä enemmän ja suoriutua tehokkaammin.

Pahuuskin kuuluu ihmisyyteen. Kaikilla on heikkouksia, ja me kaikki osaamme olla toksisia. Paholainen muistuttaa ihmisen moniulotteisuudesta ja erehtyväisyydestä. Tähän liittyy häpeää. Häpeä on pelkoa, että emme kelpaa sellaisina kuin olemme, minkä seurauksena todellista minää pidetään varjoissa.

Paholaisen kahleet edustavat riippuvuuksia ja huonoja tapoja. Missä tilanteissa sinun on vaikea kontrolloida impulssejasi? Shoppaillessa, juodessa, ärsyyntyessä? Huomaa, että useimmiten kahleet eivät ole erityisen tiukalla – vapautuminen on siis mahdollista.

Myös dekadenssi, kaikenlainen epäilyttävä yöriekkuminen ja sm-leikit kuuluvat Paholaisen piiriin. Feels so good being bad, junou? Liiallisuuksiin mennessään on toki hyvä kysyä itseltään, milloin rappioromantiikka muuttuu itsetuhoseksi pakokeinoksi. Eksyneenä ihminen etsii mitä tahansa täyttääkseen tyhjiön.

Mutta moralisoinnin takia bileitä ei kannata jättää välistä!